Muutosallergiaan tarvitaan vastalääkettä

Mielipidekirjoitus kuntapolitiikan ongelmista. Julkaistu Pielavesi-Keiteleessä 1.3.2023.

MIELIPIDEKIRJOITUKSETJULKAISTU LEHDESSÄ

3/1/20231 min lukea

Kuntapolitiikka on mutkikas laji. Paljon asiaa ja perehtymistä. Välillä tulee oppineeksi ikäviäkin asioita.

Mieleeni on kiirinyt tämän valtuustokauden aikana epäilys, että Keiteleen päättäjäkaartissa esiintyy muutosallergiaa. Kyseinen köhä ilmenee uusien ideoiden vastustamisena ja toistuvana ajatuksena siitä, että "eihän tuo toimis Keiteleellä."

Pari tuoretta esimerkkiä tulee mieleen. Sateenkaariliputuksen kaataminen ja se, kuinka vaikuttamistoimielimien laajempia läsnäolo- ja puheoikeuksia vastustettiin.

Sateenkaariliputus olisi ollut hieno ele vähemmistöjen puolesta. Laajemmat läsnäolo- ja puheoikeudet mm. nuorisovaltuustolle olisivat puolestaan lisänneet demokratian moniäänisyyttä. Tuollaisia aloitteita on toteutettu muissa kunnissa hyvin kokemuksin. Mutta Keiteleellä kaikki on hankalaa, vähempikin riittää! En jaksa uskoa, että teen pelkästään typeriä ja virheellisiä aloitteita – Moni on niitä kiitellytkin.

Voi olla, että liikkeellä on muutosallergiaa. Pelkoa siitä, että uudet ideat maksaa liikaa, ärsyttää joitakin ihmisiä liikaa tai häiritsee joitakin muita visioita liikaa.

Tuohon allergiaan tarvitaan äkkiä parannuskeino. Heinix ei riitä, pitää olla roppakaupalla rohkeutta. Uusia ideoita kohdatessa on yhä useamman päättäjän ja virkahenkilön mietittävä: "Mitä HYVÄÄ tästä voisi seurata?" Mikään ei ole mahdotonta. Kyse on tahtotiloista. Jos kaikki uudet ideat nähdään pelkästään ongelmien ja negatiivisuuden kautta, niin mahdottomaksi menee. Väki vähenee, pidot huononee. Mikään ei muutu.

Millähän ideamyssyihin saisi lisää luovuutta? Hassutellaan hetki tuolla kysymyksellä.

Miettikääpä jos kokouspalkkioita leikattaisiin puolella. Kahvit ja pullat pois kokouksista. Laitetaan päättäjät ansaitsemaan ne takaisin! Jopas jotain. Kehitysideoiden huutokauppa alkaisi heti ja kaikkia toteuttamiskelpoisia ideoita puollettaisiin. Kohta tehtäisiin jo niin paljon kunnan eteen, että "kyllä me ollaan ne palkat, pullat ja kahvit ansaittu!"

Eihän nyt kukaan jaksa kokouksissa kuivin suin istua.

Lauri Kaunisaho

kunnanvaltuutettu, valtuuston II vpj., eduskuntavaaliehdokas (vihr.)

Keitele