Nuorten ei anneta enää olla nuoria

Yläkoulun eka päivä. Tuore seiskaluokkalainen saattaa syksyllä miettiä, miten hän selviää seuraavat kolme lukuvuotta kiitettävillä arvosanoilla. Katseet on jo lukiossa, jossa hän arvelee lukevansa paljon matikkaa. Isosisko kertoi, että lähes kaikissa korkeakouluhauissa matikka on pisterikas aine. Kielet kuitenkin kiinnostelisivat seiskaluokkalaista enemmän kuin matikka. Mutta hakupisteet.

Tuollainen tarina löytyy monesta perheestä nyt ja tulevaisuudessa. Lapsiin ja nuoriin asetetaan jo pienestä pitäen isoja odotuksia. Ala- ja yläkoulun valinnaisaineet voivat auttaa lukiossa tai ammattikoulussa pärjäämistä ja näkyä korkea-asteelle asti.

Suorituspaineet ja aikuistumisen kynnykset ovat tulleet lähelle yhä nuorempia. Olen itsekin ladannut elämääni jo monenlaisia odotuksia ja vaatimuksia. Aloitin äsken armeijan, ja ylisuorittaja-asenteeni johti lopulta aivan liian pienten virheiden ylianalysointiin ja ahdistukseen – Siihen samaan ahdistukseen, jota olen ajoin lukiossa ja ammattikorkeassa kokenut kaikista tehtävistä, joita minun on täytynyt suurella kunnialla suorittaa. Ja miksi? Koska en ole halunnut olla "sellainen löysä nuori." Niistähän ne ukot jokaisella kylällä aina puhuu. "Ei niistä nuorista ole mihinkään!" Globaali ajattelutapa.

Olin kuin moni, itselleni liian ankara. Se kulminoitui lopulta paniikkikohtaukseen. Onni onnettomuudessa oli, että sain nopean avun ja ajatusmaailmani kääntyi päälaelleen.

Halusin jatkaa armeijassa. Tajusin, että se jokapäiväinen, jokavuotinen suorittamisen ja virheettömyyden asenne, jonka tämä yhteiskunta ja erityisesti sen iäkkäämmät jäsenet ovat minuun ja ikätovereiheni iskostaneet, on täysin epäinhimillinen. Päätin olla jatkossa armollisempi itselleni ja uskaltaa ottaa välillä rennosti. Aina ei tarvitse olla kaikkialla heilumassa ja todistelemassa itseään. Alokaskausikin tuli kunniallisesti päätökseen!

Kaikki eivät selviä TODELLAKAAN yhtä vähällä. Opiskelijoiden terveyspalveluihin on kuukausien jonot, julkinen terveydenhuolto on mielenterveysasioissa pääsääntöisesti jumissa ja yksityiseen ei kaikilla ole varaa. Häpeä ja ongelmien peittely voivat estää avun hakemisen ja kierteen katkaisun. Ei uskalla puhua toiselle tai ei ole yhtikäs ketään, kelle puhua. Ei ihme, että nuoret kokevat paljon pahaa oloa. He eivät saa enää olla nuoria. Heidän täytyy olla mallioppilaita, mallityöntekijöitä ja mallikansalaisia.

Lisää tähän vielä koronan jälkitraumat, niin puhutaan oikeasti uhatusta sukupolvesta. Enää ei riitä kauniit puheet "tulevaisuudentekijöistä." Tulevaisuuskin on täynnä kriisejä – Sodat, luonto- ja ilmastokriisi, taloudellinen epävarmuus…miten nykyiset nuoret oikein ratkaisevat ne, jos heidät ajetaan uupumukseen jo tänään?

Tarvitaan yhteiskunnallinen asennemuutos ja poliittisia toimia. Lasketaan äänestysikärajaa 16 vuoteen, rahoitetaan lasten ja nuorten terveyspalvelut paremmin eikä missään tapauksessa leikata opintorahoista ja -tuista. Jokaisella tulisi olla varteenotettava tsänssi korkeakouluun.

Tuossa oli vain muutama pointti, mutta kärkiajatus on tämä: Lähdetään muutoksissa liikkeelle nuorten ehdoilla. Tehdään tulevaisuutta tulevaisuudentekijöiden ehdoilla.

Tehdään myös niin, että se ikuinen kettuilu nuorten laiskuudesta loppuu. Mopopoikien pitää saada olla mopopoikia ja jokainen opiskelijakin saa välillä ihan luvan kanssa nukkua hyvät yöunet. Kuulostaisiko se liian kauhealta?

Lauri Kaunisaho

kunnanvaltuutettu, valtuuston II vpj. (vihr.)

Keitele