Sateenkaarilippua tarvitaan, koska tasa-arvo ei ole valmis

Mielipidekirjoitus sateenkaariliputuksesta ja transihmisten asemasta yhteiskunnassa. Julkaistu Karjalaisessa 31.1.2023 ja Savon Sanomissa 4.2.2023.

MIELIPIDEKIRJOITUKSETJULKAISTU LEHDESS√Ą

1/31/20231 –ľ–ł–Ĺ —á—ā–Ķ–Ĺ–ł–Ķ

Loppukesä 2021. Eka lukuvuoteni ammattikorkeassa, Joensuun metsäinsinöörikoulussa, on juuri alkanut. Pyöräilen yliopiston ohi ja näen sateenkaarilipun yläpuolellani.

Koin yhteenkuuluvuuden tunnetta. Lipun väreistä tuli kotoisa olo.

N√§in pride-liputuksen ensi kertaa omin silmin Joensuussa ‚Äď En etel√§ss√§. Osin yll√§tyinkin. "Voiko It√§-Suomessa oikeasti olla n√§in suvaitsevainen meininki?" No, tietty voi. Onhan 2020-luku, haloo.

Tein taannoin aloitteen sateenkaariliputuksesta kotikunnassani Keiteleellä. Halusin tuoda tuon Joensuussa kokemani voimaantumisen tunteen myös kotiyhteisöni sateenkaari-ihmisille.

Harmikseni k√§vi kuitenkin niin, ett√§ konservatiiviset voimat veiv√§t voiton ‚Äď Kunnanhallitus ei katsonut sateenkaariliputusta asialliseksi. Kuulin vanhat klassikot: "Vain Suomen lippu kuuluu kunnan salkoon" ja "PIT√Ą√ĄK√Ė KOHTA KAIKILLE V√ĄHEMMIST√ĖILLE LIPUTTAA?!"

Mutta sateenkaarilippuhan on kaikille. Se ei sulje pois nuoria, vanhoja, saamelaisia taikka ruotsalaisia. Sateenkaarilippua myös tarvitaan edelleen, sillä tasa-arvo ei ole valmis.

Seuraavan hallituksen olisi hyvä jatkaa tasa-arvotyötä. Suomeen tarvittaisiin sijaissynnytyslaki, jolla helpotettaisiin esimerkiksi miesparien perheenperustamista. Myös adoptioprosesseihin tarvitaan jouhevuutta.

Muistetaan, että sateenkaaren alle mahtuu monenlaista väkeä, transihmiset myös. Heitä koskeva translaki on ollut viime aikoina esillä. Siitäkin konservatiiviset voimat ovat valitettavasti pelotelleet. Fakta on silti se, että Suomen vanhat käytännöt mm. pakkosterilisaatiosta ovat loukanneet ihmisoikeuksia. Liki raamatullinen "vain mies ja nainen"-keskustelu sulkee pois mm. intersukupuoliset ja myös sen laajemman keskustelun sukupuolten moninaisuudesta.

Keskustelun, jota konservatiivit eiv√§t halua k√§yd√§. Keskustelun, jolla yhteiskunnasta voitaisiin rakentaa ymm√§rt√§v√§isempi ja turvallisempi kaikille. Jos vanhollinen ajattelu voittaa, on selv√§√§, ett√§ esimerkiksi nuorten joukkopako maakunnista jatkuu. Ei umpimielinen ymp√§rist√∂ ole houkutteleva kellek√§√§n ‚Äď V√§hemmist√∂ille v√§hiten.

Huhtikuussa sin√§kin voit p√§√§tt√§√§, millaista Suomea huomenna rakennetaan. Annatko √§√§nesi umpimieliselle vai edistykselliselle ehdokkaalle ‚Äď Sill√§ on suuri merkitys.

Lauri Kaunisaho

kunnanvaltuutettu, valtuuston II vpj., eduskuntavaaliehdokas (vihr.)

Keitele/Joensuu