Olemme esipolvillemme taiston velkaa

Vanha Pappila on noussut taas puheisiin – Valitettavasti rakennuksen purkaminen häämöttää. Alueesta on monta ajatusta: Nuorisovaltuusto haluaa sinne virkistystoimintaa, Keitele-Seura ja kuntalaismielipide talon kunnostamista. Kuntapäättäjät taas puoltavat purkamista.

Vaikea on konsensus, valoisa tulevaisuus vaatii rahaa. Ymmärrän, että purkaminen olisi suoraviivaisinta, mutta päätösperustelut ontuvat.

Kunnanhallitus taustoitti asiaa mm. näin: "Kunnan kehittäminen vaatii jatkuvasti uudistuvaa ja päivittyvää vuokra-asuntotuotantoa." Pappilan kustannuksellako? Tonttimaata löytyy jo, muita purettavia kiinteistöjäkin. Miksi kajota tähän kulttuuriperinnölle tärkeimpään? Miksi rakentaa uutta historian kustannuksella, kun rakentaa voi muuallekin? Pappilan naapurissahan on kerrostalotontti kerjäämässä uutta taloa.

Keskitytään pääasiaan: Pappilan pelastamiseen. Kulttuuriperinnöllä on mielestäni vahva itseisarvo. Kulttuurinen kestävyys on näkökanta, joka sisältyy kestävään kehitykseen. "KeKeä" on Keiteleenkin toiminnassa esitelty. Missä oppien noudatus?

Vanhoihin rakennuksiin voi saada kunnostustukea sieltä täältä. Museovirasto, ELY-keskus, EU:n Horisontti Eurooppa -ohjelma...siinä jo kolme. Onko kaikkia hankkeita edes googlattu? Nykytiedolla ei. Väitän, että selvitys- ja hankehakutyö maksaisi hiluja mm. purkukustannuksiin nähden.

Purkamisen tulisi olla vihoviimeinen ratkaisu. En usko, että kaikkea on tehty. Nuorisokin hyötyisi, jos tontilla olisi tyhjyyden sijasta monenlaista elämää: Laaja tontti mahdollistaa myös metsikön kehittämistä hengailupaikaksi. Luulenpa, että monitahoinen yhteistyö yhdistettynä ulkopuoliseen tukeen kantaisi tässä kokonaisuudessa pitkälle.

Tämä pikaisesti ja hämärästi valmisteltu hanke kulttuuriperinnön tuhoamisesta ei saa edetä ilman soraääniä. Olemme esipolvillemme taiston velkaa. He antoivat meille perinnön, meidän on kohdeltava sitä viisaasti.

Lauri Kaunisaho

kunnanvaltuutettu (vihr.)

Keitele